Isto Kuisma Vuonna –70 syntynyt Isto lähti 17-vuotiaana täydentämään isältä saamiaan oppeja oppeja legendaarisen Allan Korven tallille. Muutaman siellä vietetyn mukavan vuoden jälkeen hän siirtyi Allanin myötävaikutuksella Saksaan. Saksassa ollessaan Isto toimi vuodet 1993 - 1999 yksityistreenarina. Tuolta ajalta varsinkin August Arkenaun tallilla vietetyt vuodet olivat opettavaista aikaa hyvien hevosten parissa. Yhteistyöstä Arkenaun kanssa on useita mieluisia muistoja ikäluokkalähtöjen voittajaesittelyistä. Vuonna -99 Isto aloitti oman valmennustallin pitämisen valmennuskeskus Den Heybergissä lähellä Hollannin rajaa. Tuona aikana Isto treenasi pääasiassa nuoria hevosia. Paljon mukavia muistoja hevosista on kertynyt matkan varrella. Näistä mieleen ovat painuneet mm. 3-vuotiaan tamma Investan voitto Halali der Dreijähringenissä, Ricardo Asin Derbyn karsintavoitto, Monsieur Shanen voitto in Sommer Sprintissä, Harpunen kolmas sija 5-vuotiaiden Euroopan mestaruuslähdössä Varennen ja Obelix Laukon jälkeen, sekä 2-vuotiaan Jazmon Championat Der Zweijähringen voitto. Kouvolan toisella ratatallilla Isto aloitti kumppaninsa Heidin kanssa vuoden 2003 syksyllä. Heidi Haataja Vuonna -76 syntynyt Heidi aloitti raviurheilun ”harrastamisen” 14-vuotiaana Olavi Nisosen tallilla, missä vierähti seuraavat 8-vuotta. Kaksi viimeistä vuotta kului oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimusjakson jälkeen Heidi lähti hollantilaiselle treenarille kesätöihin. Kesätyöjakso venyi lopulta kolmeksi vuodeksi. Tuolta ajalta Heidillä on mukavia muistoja hoitohevosten menestyksestä mm. Saksan Breeders Crownissa ja Derbyssä. "Kesätöiden” jälkeen Heidi siirtyi Den Heybergiin, missä piti tallia yhdessä Iston kanssa n. 1,5 vuotta. Heidin suosikkihevosia matkan varrella ovat mm. Orion Hagby, On The Rocks ja Åsmond Hagby. |